Kesäpäivän ruokailut

Heippa,

Helteet  sen kun jatkuu, mikä on aivan ihanaa. Päivät on vietetty auringon paisteessa löhöillen, sulkkista pelaillen ja koiran kanssa ulkoillen. Päivät on täynnä ulkona oleskelua, mutta syödäkin pitäisi aina välillä. Hellan ja uunin äärellä hikoileminen ei houkuttele tippaakaan, ainakaan itseäni. Sen takia kesällä usein tulee syötyä helppoja nopeita kesäherkkuja, joiden väsääminen ei kestä kauan.
Kesän lemppari raakaaineitani ovat tomaatit, kesäkurpitsa, mansikat, halloum ja sienet.


Tältä esimerkiksi on mun ateriat näyttänyt:

Aamupala puuro vaihtunut hetkeksi kesäiseen hedelmäkulhoon. Olen lähes joka aamu syönyt aamupalan Ansan ulkoilutus lenkin jälkeen.
Jukurttia tai maitorahkaa + paljon hedelmiä!


Lounaaksi tein kesäkurpitsa-tomaattivuuan. Lisäsin näiden kahden raakaaineen lisäksi vuohenjuustoa, valkosipulin kynsiä sekä oliiviöljyä ja mausteita. Sitten uuniin noin 20 minuutiksi. Äitini on joskus napannut tän herkun reseptin jostain lehdestä, mutta siitä on jo niin kauan ettei kumpikaan enää tiedä mikäköhän lehti mahtoi olla kyseessä.




Iltaruuaksi halloumsalaatti on aina toimiva valinta. Salaatit on niin ihania ja ne on aina muokattavissa jääkaapin sisällön mukaan. Usein tarvitsen ruokaisemman salaatin, joten lisään juustoa ja/tai kanaa.


En kesällä halua liian tarkasti kontrolloida syömisiäni. Talvella noudatin ruokaohjelmaa ja söin säännöllisesti viisi kertaa päivässä, nyt kesällä kuitenkin tässä helteessä ruoka ei tahdo maistua, eikä ulkoilun lomasta vapaudu viidelle aterialle tilaa. Nyt siis kesä menee näin vähän rennommalla otteella.

Olen liikuntaankin suhtautunut nyt kesällä rennoin ottein. En pakota itseäni näissä helteissä lähtemään salille, mutta kaikenlainen muu liikunta ja ulkoilu on tuonut hien pintaan.

Viimeistään koulun ja töiden alkaessa alkaa taas arki rutiinien ohessa ruokailutkin rytmittyä ennalleen, mutta sitä ennen nautin kesän vapauksista.

Kommentit