It´s the little things in life

 


Kesä on jotakuinkin kaikilla sitä rentoutumisen aikaa, mutta miksi rentoutuminen ja elämästä nauttiminen loppuu aina ensimmäisten lehtien kellastuessa. Olen harmikseni huomannut ettei kauniin keltaiset lehdet saa hymyä enää ihmisteen korviin samoin kuin kesäinen aurinko.



Ehkäpä noin viikko sitten sellailin hieman ulkomaan matkoja. Lähes jokainen paikka houkutteli, enkä varmasti ole ainut joka syksyn saavuttua haaveilee lämmöstä ja hiekkarannoista. Halusin kuitenkin positiivisena henkilönä (lue: köyhänä opiskelijana) vaihtaa ainoastaan asennettani sijaintini sijasta. Syksyinen Suomihan on super kaunis ja sade tuo ihanan raikkauden luontoon. Ihan pienillä asioillakin voi piristää omaa arkea.

Irtiotot arjesta tekee hyvää, eihän sitä voi kiistää. Pelkkä ainainen arki on puuduttavaa ja lopulta hyvinkin uuvuttavaa. Jokainen tarvitsee irtiottoja arjesta, mutta irtioton ei tarvitse aina olla se ulkomaan matka. Minä ainakin tulen ulkomaan matkoilta entistäkin väsyneempänä, oli kuinka löhöilyloma tahansa. Sen takia itselleni toimivammaksi irtiotoiksi olen kokenut ihan pienet arjesta poikkeavat tempaukset. Sellaisia voi olla esimerkiksi uuden lajin kokeilu, esim. maalaaminen tai jokin uusi liikuntamuoto, esim Air jooga. Tai sitten extemporee leffapäivä tai vaikka mustikoiden poimiminen, hah. Ihan mitä ikinä mieleen juolahtaakaan.

Itselleen pitää sallia lepoa, jos kroppa ja mieli sitä vaatii, eikä aina tarvitse stressata, ettei koko ajan ole hoitamassa koulutehtäviä, miettimässä työasioita tai syömässä salaatinlehtiä kahden tunnin välein. Syys stressi usein ainakin itselläni johtuu liiasta lepsuilusta, joka johtaa asioiden kasaantumiseen. Olen pyrkinyt opettelemaan hoitamaan asiat tasaiseen tahtiin, niin etteivät ne jää viimeisiin minuutteihin. Asioiden viime tippaan jättäminen on siis mulle pahe, jonka yritän välttää jotta vältän myös stressin.



Rentouttavaa viikonloppua!

Kommentit