Monday mood

Meidän viikko alkoi positiivisin tunnelmin. Mulla oli ylläri tänäänkin vapaa päivä ja tuntui ihan viikonlopulta lauantai ja sunnuntai työvuorojen jälkeen. 

Suurin syy miksi tänään on hymyilyttänyt on se että tänään varmistui että pääsemme muuttamaan marraskuussa aivan ihanaan uuteen kotiin. Olen aivan innoissani tästä tulevasta kodistamme, jossa yhdistyy uusi ja vanha aivan ihanalla tavalla. Rakastan kodin tunnelmaa ja siitä henkii rauhallisuus ja kodikkuus. En malta odottaa kodin sisustamista ja muuttoa. 

Kodin tunnelmaa tehostaa aivan ihana avotakka. Tästä olen ihastuksissani, harvoissa kerrostaloissa on takka, en ainakaan itselle ole tullut vastaan. Rakastan lämpöä, kynttilöitä ja paahdettuja vaahtokarkkeja, eli takka todella sopii mun koti käsitykseen. 

Ihanaa on myös kodin sijainti, joka on todella keskustassa mutta lähellä myös Ainolan puistoa, eli mun lemppari puisto aluetta. Tulee varmasti lähdettyä helpommin lenkillekkin, kun on ihana lenkki alue lähellä.

Käytiin tietysti tämän kaiken kunniaksi syömässä C:n kanssa ja piipahdimme myös serkkuni luona, joka on juuri muuttanut Ouluun, eli koko päivä on ollut kerrassaan täydellinen viikon aloitus. Toivottavasti muidenkin viikot ovat alkaneet yhtä hyvin.
 




Asiasta kukkaruukkuun. Olen yrittänyt myydä vanhoja vaatteitani fb kirppiksillä. Ja ihmettelen kovasti huonoa menestystä, eikö ihmisiä enää kiinnosta hyväkuntoiset vaatteet halvoin hinnoin. Nykypäivän fiksu trendi kierrätys ja ekologisuus, miksi ette näy vaatteiden kierrätyksessä positiivisena vaikuttajana. Tai siis toki kierrätystä on monenlaista. Olen vienyt joitakin vaatteita niihin kierrätyspaikkoihin jossa vanhoista tekstiileistä luodaan uutta, joka miksei sekin ole hyvä asia mutta silti haluasin vaatteilleni vielä uuden elämän siinä muodossa missä nyt ovat. Toki voi olla etten ole tavoittanut ryhmän laajuuden vuoksi tarpeeksi yleisöä, joten jos tiedätte hyviä fb kirppis yms paikkoja joissa vaatekaapin liian sisällön myyminen onnistusi hyvin niin vinkatkaa, kiitos!

Tosiaan saapuvan muutonkin myötä olisi erittäin hyvä jos pääsisin kaikesta mahdollisesta tavara paljoudesta eroon, sillä emme halua hamstrata tavarapaljoutta ympärillemme, mutta kun. Ei ole aina helppoa erottaa tarpeellista ja turhaa... Esimerkiksi vaatteet. Se mikä on tänään tylsä voi ollakin huomenna lemppari. Sen takia ollaan usein siskoni kanssa kierrätetty vaatteita toinen toisellemme. Muo huvittaa kun siskoni oli juuri siivonnut vaatekaappinsa ja menin sitten katsomaan mitä otan ja mitkä sitten oikeasti joutavat pois, niin monet vaatteista jotka pelastin kierrätys rumpalta, olivat vaatteita jotka itse olin siskolleni aikanaa antanut. Omat vaatteet parin vuoden takaa olivatkin oikeasti tosi jees, kun niitä ei ollut enää omaksi tunnistaakkaan. Ja kaikista huvittavintahan tässä on se, että siskoni on minua reilusti nuorempi, mutta käyn hänen vaatekaapillaan silti, samoin kun hän minun. Mutta tosiaan hän on minua silti pidempi ja ikäistään vanhemman näköinen, sillä kun olimme Dubaissa, eräs nainen kysyi olemmeko kaksoset siskoni kanssa ja kun sanoimme että eiii, niin sitten hän kysyi kumpi on vanhempi ja meni vielä veikkaamaan että siskoni on minua vanhempi. Jäiks. Näytänkö muka oikeasti yläasteikäiseltä?😳😂 Hahah, tähän on hyvä lopettaa. Hyvää viikkoa kaikille!



Kommentit